Legoland, NY ja Yellowstone, WY
Tänä kesänä kesätyöpaikkoja on tarjolla kahdessa täysin erityylisessä kohteessa: Legolandissa New Yorkin osavaltiossa ja Yellowstonen kansallispuistossa Wyomingissa. Kummassakin työpaikassa pääset tutustumaan amerikkalaiseen työkulttuuriin ja pääset osaksi kansainvälistä työyhteisöä.
Legoland New York on toukokuussa 2021 avattu teemapuisto, jossa asut motellissa, työnantaja järjestäää kimppakyydin töihin ja töistä majoitukseen. Palvelut ovat lähietäisyydellä majoituksesta. Lisäksi lähistön (miljoona)kaupungit kuten NYC ovat tavoitettavissasi julkisella liikenteellä.
Vai haluaisitko aivan täysin toisenlaisen kokemuksen? Keskellä uskomattomia luonnonnähtävyyksiä (kuten geysirit, biisonit, vesiputoukset, kuumia lähteitä), Yhdysvaltojen ensimmäisessä kansallispuistossa, jossa vierailee vuosittain neljä miljoonaa turistia. Majoituksen taso on vaatimaton, netti- ja puhelinyhteydet toimivat heikonlaisesti eikä palveluita ole tarjolla lähimain.
Työnantajat ja työtehtävät
Legoland New York: Amusement Park Attendant
student will be assigned to a department within the park: Park Presentation (maintenance), Resort Experience (activities, performance), Attractions (ride operations), Retail (shop clerk), or Admissions (ticket sales).
*Tutustu työnantajaan ja työtehtävään: klikkaa tästä (pdf)
*Lisätietoja Legolandin työtehtävistä yrityksen nettisivuilta: klikkaa tästä
*Youtube-video Legolandista: klikkaa tästä
Xanterra Travel Collection, Yellowstone National Park Lodges: Hospitality Crew OR Server assistant
Hospitality crew: Students will be assigned to either Kitchen Crew or Housekeeper/Room Attendant. Server Assistant in Xanterra’s restaurants.
*Tutustu työnantajaan ja työtehtävään: klikkaa tästä (pdf)
*Youtube-videoita Working for Xanterra: klikkaa tästä
*Lisätietoja Yellowstonen kansallispuistosta NPS:n nettisivuilta: klikkaa tästä
*Lisätietoja Xanterra Travel Collection Yellowstonesta: klikkaa tästä
Työn kesto ja palkkaus
Työn kesto:
Kesäkausi alkaa perinteisesti Yhdysvalloissa toukokuun lopun pitkästä Memorial Day-viikonlopusta ja päättyy syyskuun alun Labor Day-viikonloppuun. Alkukesästä voi olla hiljaisempia työjaksoja, heinäkuusta syyskuulle on yleensä kiireistä ja tämän takia useimmat työnantajista vaativat, että työpanoksesi on oltava saatavilla Labor Day-viikonlopun yli. Aloituspäivän suhteen ei olla niin tiukkoja.
Töiden päättymisen jälkeen viisumi mahdollistaa 30 päivän matkustelun manner-Yhdysvalloissa.
Koska viisumisponsorin ohjelmamaksuun ei vaikuta alentavasti lyhyempi työskentelyaika, kannattaa ottaa kokemuksesta kaikki mahdolliset viikot irti.
Palkkataso:
Tuntipalkkataso vaihtelee 8,00-14,00 dollariin, palkka maksetaan joko viikon tai kahden viikon välein. Yellowstonen 8 dollarin tuntipalkan päälle tulevat vielä tipit, jotka nostavat tuntipalkkaa.
Kesän aikana tienaa Legolandissa noin 6 500$ ja Yellowstonessa työtehtävästä riippuen 5 500-6 200$ dollaria (kun työskentelee Memorial Daysta Labor Day-viikonloppuun), tällä summalla kattaa ohjelman kulut ja elämisen Legolandissa ja Yellowstonessa.
Työtunnit:
Työtunteja kertyy keskimäärin 32 tuntia/viikko. Jokaiseen työtehtävään on lyhyt koulutus ensimmäisinä työpäivinä.
Asuminen
Asuminen järjestyy amerikkalaisen viisumisponsorin/työnantajan kautta.
Legoland: Asuminen on kahden hengen motellihuoneessa, josta maksetaan 175 usd/viikko. Hintaan sisältyy hotellin aamupala. Majoituksen lähellä palveluja, julkinen liikenne/uber-palvelu toimii. Työnantajan yhteiskuljetus töihin ja töistä majoitukseen.
Vuokraan menee kesän aikana (kun työskentelee Meorial Daysta Labor Dayhin) 2 500$.
Yellowstone: Asuminen on 2-3 henkilön kanssa samassa huoneessa, yhteiset wc- ja kylpyhuonetilat käytävällä. Erittäin vaatimaton dormitory-majoitus, rajoitetusti tilaa, ei kokkausmahdollisuutta. Syrjäisen sijaintinsa takia puhelin- ja internetyhteydet toimivat melko huonosti. Majoituksen lähellä ainoastaan pesula, postitoimisto ja muutama työnanantajan ylläpitämä ravintola. Kaikki muut palvelut kansallispuiston ulkopuolella, ei julkista liikennettä tai takseja/ubereita puiston ulkopuolelle.
Asumisesta ja ruokailuista (room and board) maksetaan 110 usd /viikko (kesän 2022 hinta, pieni korotus tulossa kesälle 2023). Noin 10 min kävelymatkan päässä työpaikasta ja työntekijöiden dining roomista.
Vuokraan menee kesän aikana (kun työskentelee Meorial Daysta Labor Dayhin) 1 700$ (tässä tehty oletus pienestä 2023 tulevasta korotuksesta).
Vaatimukset
Asiakaspalveluhenkisyys:
Amerikkalaiset ovat tottuneet hyvään, hymyileväiseen asiakaspalveluun, jonka olennaisia osia ovat leppoisa small talk ja ”I’m here to serve you as best as I can”-asenne. Erityisesti tämä korostuu Legolandin ja Yellowstonen kaltaisissa kohteissa, jonne tullaan lomailemaan ja rentoutumaan.
Kielitaito:
Arvioithan oman puhutun englanninkielen taitosi mahdollisimman realistisesti, kun mietit, mitkä työtehtävät kiinnostavat sinua eniten.
LIITY JÄSENEKSI