Hallinto ja toimisto
Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto SAM on Yhdysvaltojen ystävyysjärjestö. Toimintamme tarkoitus on syventää maidemme välisiä suhteita, kulttuurien vaihtoa, edistää nuorten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan tai työharjoitteluun USA:han. Lisäksi SAM toimii jäsenyhdistystensä valtakunnallisena keskusjärjestönä. SAM on poliittisesti sitoutumaton ystävyysjärjestö, joka ei pyri vaikuttamaan valtiollisiin asioihin.
Tutustu SAM:n sääntöihin klikkaamalla tästä (pdf).
Hallinto
Liittohallitus vastaa liiton tulevaisuuden suunnittelusta sekä toiminnan ohjaamisesta. Liittohallituksessa on puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja 6-10 jäsentä, jonka kokoonpanon valitsee liittokokous kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Nykyinen puheenjohtaja Elina Lehtinen aloitti tehtävässään 26.10.2019.
Liittokokous pidetään vuosittain touko-lokakuussa. Liittokokouksessa jäsenyhdistykset ovat edustettuina jäsenmäärän suhteessa. Liittokokous valitsee joka toinen vuosi liittohallituksen puheenjohtajiston.
Liittohallituksen kokoonpano 23.10.2021-
Puheenjohtaja: Elina Lehtinen
Varapuheenjohtajat: Jaakko Barsk (Tampere) ja Riku T. Hämäläinen (Kouvola)
Pirjo Jantunen, Kuopio
Timo Karppinen, Helsinki
Harri Leppänen, Savonlinna
Lasse Neuvonen, Joensuu
Raimo Salovuori, Lahden seutu
Pirkko Tainio, Jyväskylä
Eerik Tuovinen, Helsinki
Liittohallituksen toiminta
Liittohallituksen tehtävänä on huolehtia yhdistyksen taloudesta, tulevaisuuden suunnittelusta, strategiasta sekä Liiton hallinnosta. Lisäksi hallituksen tulee kehittää, ohjata ja tukea paikallisyhdistysten toimintaa sekä panna toimeen liittokokouksen päätökset.
Muut tehtävät:
- Henkilöstöstrategia
- Päättää ansio- ja kunniamerkkien myöntämisestä
- Johtaa Liiton toimintaa liittokokouksen päätösten mukaisesti
- Panna toimeen liittokokouksen päätökset ja valmistella liittokokouksessa käsiteltävät asiat
- Nimetä toimikuntia, työryhmiä ja lähettiläitä tarpeen mukaan
- Käsitellä muita asioita tarpeen mukaan
Toimisto
SAM:n toimistolla sinua palvelevat arkisin:
Lena Grenat, toiminnanjohtaja/SAM Magazinen päätoimittaja
lena.grenat@samsuomi.fi,
040 668 9998 (Media/PR-yhteydenotot)
Kirsi Rutonen, projektipäällikkö (apurahat, kesätyöohjelmat, kielitestit)/SAM Magazinen toimitussihteeri
kirsi.rutonen@samsuomi.fi,
040 522 9288
Postiosoite: PL 45, 00101 Helsinki.
Käyntiosoite: Mannerheiminaukio 1 A (Postitalo / Spaces Helsinki), 00100 Helsinki
Sovithan kaikki tapaamiset ja vierailut toimistolla etukäteen joko sähköpostitse tai puhelimitse.
Arvot
SAM:n toiminta perustuu seuraaviin arvoihin:
Vaalimme ystävyyttä yli rajojen
Ystävyys on vastavuoroisuutta, kunnioitusta ja luotettavaa kumppanuutta. SAM on Yhdysvaltain ystävyyssuhteiden ykköstoimija Suomessa. Ystävyys tarkoittaa kohtaamisten mahdollistamista, ennakkoluulottomuutta, yhteisöllisyyden vaalimista ja kestävien kumppanuuksien rakentamista.
Rakennamme arvokkaita verkostoja
Verkostoitumismahdollisuuksien luominen ja verkostojen rakentaminen on kaiken SAM-toiminnan ytimessä. Ihmisten kohtaamisen mahdollistaminen ja arvokkaiden verkostojen rakentaminen edistää kansojen välistä ystävyyttä.
Helposti lähestyttävää asiantuntijuutta
SAM toimii alustana Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden asiantuntijoille ja meillä on tilaa myös kokemusasiantuntijuudelle ja fanikulttuurille. Oli kyse sitten tieteestä tai taiteesta, yritysmaailmasta, matkailusta, sosiaalisesta vastuullisuudesta, ruokakulttuurista tai mistä tahansa kiinnostavista yhteiskunnallisista asioita, SAM yhdistää Yhdysvaltain -tuntijat Suomessa. SAM:n asiantuntijaverkosto on kaikkien käytettävissä ja se tunnetaan laajasti.
LIITY JÄSENEKSI
SAM Magazine